Ongelma ei ole maahanmuutossa vaan islamissa
Saksalaisen kirjailijan ja journalistin, Ralph Giordanon
vetoomus maansa presidentille eurooppalaisen kulttuurin säilyttämisen
puolesta.
Kunnioitettu herra Presidentti,
Te
sanotte, että ”Kristinusko on osa Saksaa, juutalaisuus on eittämättä
myöskin osa Saksaa, tämä on meidän yhteistä kristillis-juutalaista
historiaamme, mutta myös islam on tätä nykyä osa Saksaa”.
Nuo
lausumanne sanat Saksojen yhdistymisen 20-vuotisjuhlallisuuksissa 3.
lokakuuta osoittavat pinnallisuudessaan niin syvää todellisuuden
ymmärtämättömyyttä ja niin järjetöntä toivetta yhdistää kaksi
perustaltaan yhteensopimatonta järjestelmää, että ne voivat vetää kenet
tahansa sanattomaksi.
En ryhdy luennoimaan teille historiasta,
mutta sen verran sinisilmäinen ja vastuuton on todellisuutta vastaavan
islamin rinnastus eurooppalaisiin arvoihin sovitettavissa olevaan
toiveuni-islamiin, että se vaatii voimallista protestointia. Ennen
kaikkea sen vuoksi, että poliittisen ja militanttisen islamin on
mahdotonta integroitua mihinkään ja mitenkään, kun arkinenkin islam on
siinä suhteessa jo kyllin ongelmallinen.
Kukaan ei ole tähän
asti pystynyt vastaamaan edes välttävän vakuuttavasti kysymykseen
islamin yhteensopivuudesta sanan ja omantunnon vapauteen, naisten
tasa-arvoon, moniarvoisuuteen, uskonnon erottamiseen valtiosta -
lyhyesti sanottuna demokratiaan. Islam on musta pilvi, joka peittää 21.
vuosisadan kirkkaan taivaan ja leijuu uhkaavasti Saksan yllä täysin
suunnittelemattoman ja virheellisen maahanmuuttopolitikan seurauksena.
Kysymys
on kahden täysin erilaisen ja kehitysvaiheessaan eri tasolla olevan
kulttuurin yhteensovittamisesta. Kun juutalais-kristillinen kulttuuri
nousi historiansa synkimmistä ajoista renessanssin, valistuksen ja
porvarillisten vallankumousten kautta liberaalien arvojen tasolle, se
teki valtavan harppauksen yhteiskunnan kehityksessä.
Kun taas
islamilainen kulttuuri, jonka kukoistuskausi sai lännen häpeämään
itseään, vaipui ja on yhä vaipuneena samaan muinaiseen patriarkaaliseen
pysähtyneisyyteen, jolle on ominaista alistuneisuus, totalitaarinen
uskonto, sukupuolten epätasa-arvo, paternalismi sekä uskonnollisten
auktoriteettien kyseenalaistamaton kunnioittaminen.
Se on
syvästi yksilönvapauksia rajoittavan, traditonaalisesti ja
uskonnollisesti ehdollistuneen kulttuurin yhteentörmäys kulttuuriin,
joka on vuosisatojen etsinnän ja virheiden kautta kehittynyt
yksilöllisyyden ja kristillisyyden valtaisasta vaikutuksesta ja siitä
huolimatta sekulaariksi.
Nykyisessä yhteiskuntamuotojen
kamppailussa on valtavia rakenteellisia ongelmia, joita muslimit itse
tuovat esiin. Kuuluisa turkkilainen kirjailija Zafer Senocak osoittaa
kirurgin veitsen tarkkuudella yhtä näkyvintä epäkohtaa: ”Tuskin
yksikään islamilainen uskonoppinut saati hurskas maallikko haluaa tai
kykenee näkemään oman uskontonsa keskeisintä ongelmaa, joka piilee sen
rakenteissa ja ajatusmaailmassa. Ellei ole valmis analysoimaan
kriittisesti omia perinteitään, ei myöskään kykene armottomaan
yhteenottoon vakaumuksensa kanssa eikä asettamaan sitä
nyky-yhteiskunnan realististen haasteiden eteen”.
Samoilla
linjoilla on rohkea Abbas Baydoun, joka on vuosia kirjoittanut
satiirista kolumnia libyalaiseen ”As-Safir” -lehteen astuen
vaaralliselle ja kielletylle itsekritiikin ja reflektion vyöhykkeelle:
”Monet meistä etsivät tekosyitä välttyäkseen vilkaisemasta peiliin,
etteivät huomaisi sieltä vääristyneen naaman kurkistusta, toisenlaisen
islamin pärstää, eristäytymistä ja mielivaltaista väkivaltaa saarnaavaa
islamia, joka vähitellen ottaa meistä yliotteen - ennen pitkää
itsellemme valehtelu kohtaa huippunsa ja nuo kasvot ovat todelliset
kasvomme.”
Islamilaisen maailman kyvyttömyys itsekritiikkiin ja reflektioon
Mitä
ovat, herra Presidentti, Salman Rushdien "Saatanalliset säkeet" näiden
manausten rinnalla? Näissä puheenvuoroissa muslimit itse lopettavat
syyllistämästä Eurooppaa, ”suurta saatanaa USA:ta” ja ”pikkusaatanaa
Israelia” omista vihan ja levottomuuden tunteistaan, joita islam
edellyttää. Näissä muslimit istuttavat häpeäpaaluun islamilaisen
maailman kyvyttömyyden itsensä rehelliseen tutkiskeluun. Näissä
nimetään syylliset islamilaisen maailman kauheaan asiantilaan – oman
eliitin. Ja sanotaan ääneen se, mitä ei-muslimi uskaltaisi tuskin
koskaan sanoa ääneen: ongelma ei ole maahanmuutossa, ongelma on
islamissa!
Valtava, vallankumoukseen jo aikaa valmis osa
ihmiskuntaa, muslimien yhteiskunta eli ”umma”, on sisältäpäin niin
jakautunut, että se tukehtuu uskontonsa erityispiirteisiin ja niiden
luoman kulttuurin jälkeenjääneisyyteen ja pysähtyneisyyteen. Toinen
vastaavasti huutomerkin tavoin kiljuva uhka on öljymiljardöörien
kammottava katinkultamaailma lahden rannalla, rahan ja kullan
paisuttama pohjattoman kyynisyyden likainen läiskä. – ”Tämä ei voi
päättyä hyvin”, sanoo Orham Pamuk.
Mutta myös Saksassa, herra
Presidentti, kuulee muslimien ääniä, jotka tarkastelevat hyvinkin
skeptisesti tulevaisuuden näkymiä islamilaiseen diskurssiin
juutalais-kristillisessä sivilisaatiossa. Esimerkiksi
iranilaistaustainen teologi Hamideh Mohagheghi on varoittanut: ”Islamin
sisäiset sivistykselliset tendenssit vaativat 20-30 vuotta jotta islam
voisi eurooppalaistua, eikä silloinkaan ole mitään takeita, etteivät
nuo tendenssit kärsisi perikatoa ja joutuisi perinteisen islamin
nielemiksi”.
Maailmanhalaajat ja sosiaaliromantikot
Toinen
ääni, joka kutsuu kuuntelemaan Saksan kansan mielipidettä ja
suhtautumaan kriittisesti muslimien yhteiskunnallisiin ja
uskonnollisiin toimijoihin, on Saksan islamilaisesta konferenssista
kantautuva tohtori Ezhar Cezairlin ääni: ”Suhtaudun ymmärtäväisesti
siihen, että ihmiset, joilla ei ole mitään tekemistä äärioikeiston
kanssa, karsastavat islamisaatiota. Saksan tulevaisuudelle ovat
vaaraksi ne poliitikot, jotka ovat tietämättömyyttään valmiita
luovuttamaan islamilaisille aktivisteille perustavanlaatuiset arvomme
sekä sivistyneen ja vapaan yhteiskuntamme periaatteet”.
Juuri
tätä ajaa maailmanhalaajien, ksenofilian sokeuttamien
sosiaaliromantikkojen ja myönnytyspolitiikan apostolien suosima
pehmoilupolitiikka. Nämä naiivit, velvollisuudentunteessaan rypevät
hyväntekijät kuvittelevat - kuten myös Thilo Sarrazin mainitsi -
voivansa sosiaaliterapian avulla herättää henkiin sen monikulttuurisen
idyllin, joka oli todellisuudessa olemassa vain heidän omissa
kuvitelmissaan.
Älkää käsittäkö minua väärin, herra Presidentti.
Kansakunnalle on kunniaksi puolustaa jokaista maahanmuuttajaa,
muukalaista ja ulkomaalaista rasismin ja sen rikoskumppaneiden
vitsaukselta. Samaan aikaan kansallinen velvollisuutemme on
puolustautua niiltä virtauksilta, joita turkkilais-arabialaisen
vähemmistön traditiot ja tavat tuovat mukanaan. Tyhjine puheineen he
suhtautuvat kieltävästi ja suorastaan vihamielisesti demokraattisen
tasavallan ja sen perustuslain ansiosta saavuttamiimme vapauksiin.
Suurimmat
integroitumista vaikeuttavat esteet ovat muslimeissa itsessään, vaikka
lähtökohtaisesti olettaisimme enemmistön olevan kuinka rauhanomaisia
tahansa. On pelottavaa, miten nopeasti ja laajasti valtavien protestien
aallot nousevat islamilaisessa maailmassa, kun muslimit kokevat
tulleensa uhatuksi tai loukatuksi.
Ja toisaalta, miten
perusteellisen vaiti paikallisten moskeijoiden muslimiyhdistykset ja
seurat ovatkaan, kun esimerkiksi turkkilaisessa Malatayan kaupungissa
pilkotaan palasiksi raamattukustantamon työntekijät tai kun Somaliassa
teloitetaan nunnia tai Pakistanissa kaivetaan kristittyjä maahan
odottamaan kuolemantuomiota jumalanpilkasta. Hyytävä hiljaisuus...
Maahanmuutto- ja integraatiokysymykset edellyttävät kuitenkin yhtä rohkeaa kuin kriittistäkin keskustelua.
Mihin
me lopulta päädymme, jos petämme omat arvomme muukalaisvihamieliseksi
leimautumisen pelossa? Mihin me joudumme, jos meidän pitää hävetä
sanoessamme integraatiokyvyttömäksi paternalistista ja patriarkaalista
kulttuuria, jolle yksilö ei merkitse mitään, mutta oikeauskoisten suku
ja yhteisö kaikkea? Mitä väärää on sen toteamisessa, että
lukemattomissa tapauksissa maahanmuuton tarkoituksena ei ole työnhaku,
vaan houkuttimena on saksalainen sosiaaliturva?
Demokratian vihollinen on minun viholliseni
”Myös
islam on tätä nykyä osa Saksaa” - näinkö on? Olkaa hyvä ja ottakaa
huomioon, ettei näiden epäilyjen esittäminen ole hengen kannalta
vaaratonta! Tiedän mistä puhun. Islam ei tunne sellaista metodia kuin
”kritiikki”. Juuri siksi mikä tahansa kritikki mielletään
loukkaukseksi. Se ei tarkoita, ettei kriittisesti ajattelevia muslimeja
olisi. Ajatukseni ovat kokonaan sellaisten rohkeiden naisten, kuten
Necla Kelekin, Seytan Atesin, Minah Ahdan ja Ayyan Hirsi Alin, kuten
myös maailman kaikkien muiden rauhanomaisten muslimien puolella.
Jälkilausumana
mainittakoon oma kantava voimani: natsivainot kokeneneena tunnen hyvin
Hitlerin Saksan ja nyky-Saksan eron. Nykyinen demokratia on minulle
pyhä ja vain tässä tunnen oloni turvalliseksi. Joka on tämän
demokratian vihollinen, olkoon hän ateisti, kristitty tai muslimi, on
minun viholliseni.
Syvästi kunnioittaen,
Ralph Giordano
Welt Online 12.10.2010
http://www.welt.de/debatt...slam-ist-das-Problem.html
Kirjailija Vadim Davidovin venäjännöksen pohjalta suomentanut Elina Moustgaard ja lähdekielestä oikolukenut Sakuro.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Tässäpä hyvää mallia siitä mitä tapahtuu kun islam pääsee niskan päälle. Ei puhettakaan enää suvaitsevaisuudesta tms.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2010/12/sudanista_tulossa_islamilainen_va...
Erinomainen purkaus Ralph Giordanolta. Valitettavasti Suomen älymystöksi itseään nimittävästä joukosta ei ole noussut ainuttakaan edes puoliksi yhtä kirkasta kulttuuriajattelijaa. Se johtuu siitä, että pelko kahlitsee sen porukan ajatuksia.
Elinalle suurkiitokset suomentamisesta ja julkaisemisesta!
Suomessa pääsee siihen "älymystöön" mokeltamalla muutaman sanan tvångsvenkaa ja suhtautumalla vihamielisesti, ylimielisyys on varattu RKPläisille, kaikkiin suomalaisiin.
Leif Salmen sanoisi, että tämä on fasistinen kirjoitus, ja sinä olet ... Mutta minusta tässä tuli paljon tärkeää asiaa.
Fasismia on kahdenlaista: Ylikansallista imperialistisesti hyökkäävää fasismia eli kolonialismia ja toisaalta kansallista itsenäisyyttä puolustavaa fasismia. Leif Salmen ilmeisesti kannattaa ensimmäiseksi mainittua, jos olettamuksesi hänen sanomisista pitää paikkansa. Fasismihan tarkoittaa keskusjohtoisen valtion ja se tukemien korporaatioiden tai uskonnollisten liikkeiden yhteenliittymää, näin fasismin keksijää eli Mussoliinia ja hänen sosiaaliinsinöörejä mukaillen.
Fasismihan tarkoittaa keskusjohtoisen valtion ja se tukemien korporaatioiden tai uskonnollisten liikkeiden yhteenliittymää,
Suomessa tuo tarkoittaa yrittäjien ostamaa valtiota, nokioita ja markkinataloususkontoa.
Fasismia on kahdenlaista: Ylikansallista imperialistisesti hyökkäävää fasismia eli kolonialismia ja toisaalta kansallista itsenäisyyttä puolustavaa fasismia. Leif Salmen ilmeisesti kannattaa ensimmäiseksi mainittua, jos olettamuksesi hänen sanomisista pitää paikkansa. Fasismihan tarkoittaa keskusjohtoisen valtion ja se tukemien korporaatioiden tai uskonnollisten liikkeiden yhteenliittymää, näin fasismin keksijää eli Mussoliinia ja hänen sosiaaliinsinöörejä mukaillen.
"Jälkilausumana mainittakoon oma kantava voimani: natsivainot kokeneneena tunnen hyvin Hitlerin Saksan ja nyky-Saksan eron. Nykyinen demokratia on minulle pyhä ja vain tässä tunnen oloni turvalliseksi. Joka on tämän demokratian vihollinen, olkoon hän ateisti, kristitty tai muslimi, on minun viholliseni."
Tässäpä sitä tulikin kunnollinen demokratian puolustus. Luin myös Seppo Oikkosen ansiokkaan blogin demokratiasta. Eipä menny hukkaan tämäkään päivä.
Uskonnot saisivat pysyä omissa hengenelämän linnakkeissaan. Tiettävästi uskonasioita on aikaa harrastaa kokonainen ikuisuus. Maallisille asioille on aikaa vain tämä yksi elämä, mitä äkkiväärät ja alistavat uskonnot eivät saa pilata. Jos oikein saivartelisi, on vielä se buddhalainenkin mahdollisuus, elämän ikuinen kiertokulku, mutta antaa sen nyt olla.
Massiiviset väestönsiirrot eivät ole koskaan aiheuttaneet hyvää, vaan pahaa sekä lähtö- että kohdealueella.
Hallituspuolueiden ja vasemmisto-opposition pitäisi kertoa, mihin he somaleiden Suomeen siirtämisellä pyrkivät.
Jassoo!
Ei kaikkea kannattaisi vääntää haluamakseen, elämässä on paljon realiteetteja joille ei mahda mitään, vaikka kuinka haluaisi.
Miksi heidän pitäisi kertoa, mikä on YK:n korkean tason agenda?
Kiitos, kiitos mainiosta käännöksestä. Se on kumma kun tämänlaisia järjenvälähdyksiä nähdään niin harvoin.
Kusisukassa kokkaritkin ovat jo vuosia huudelleet vastaaville kirjoittelijoille leijonatunnuksiensa takaa rasismia,rasismia, ei saa sanoa ääneen, meidän täytyy alkaa ymmärtää, emme voi sulkeutua rajojemme sisälle jne. Kokkareiden se leijonatunnuksessaan oleva leijona olisi pitänyt kuohita jo aikapäiviä sitten ja pukea sateenkaarenväriseissä kimalteleviin sukkahousuihin.
Etkö sinä osaa hillitä itseäsi lisäisi Leif Salmen tämä luettua myös :)
Totuus tekee kipeää, muuallakin.
Eipä taida tulla vasta-argumentteja.
Islam vaatii oman uskonpuhdistuksensa. Se tuskin tulee tapahtumaan kovin äkkiä, ilman jonkinlaista merkittävää konfliktia.
Ehkä uskonpuhdistus ei ole oikea sana vaan puhdistus. Niin että ääriuskonnolliset ja militantit terroristit, eivät pitäisi omalla tulkinnallaan koko uskontoa omaisuutenaan.
No esimerkiksi pedofilian tuomitseminen voisi olla hyvä
uskonpuhdistuksen lähtökohta.
Islam kieltää kirjoitusten muuttamisen.
Se on "haraam", kiellettyä, kuten seksi sisaren kanssa, joka sekin asia on pitänyt näille uskontoon erikseen kielloksi kirjoittaa.
"Mitä väärää on sen toteamisessa, että lukemattomissa tapauksissa maahanmuuton tarkoituksena ei ole työnhaku, vaan houkuttimena on saksalainen sosiaaliturva?"
Ihmisen lähtökohtaisena kannustimena kait nykymaailmassa voidaan pitää taloudellista toimeentuloa. Jos sitä ei ole, lienee luonnollista hakea sitä toisaalta. Siihen ei tarvita Allahia tai Jesseä.
Uskonnollisesta kannasta riippumatta luulen, että ihmisillä on motiivina useimmiten myös yhteiskunnassa menestyminen, ainakin siten, että on osa sitä omalla panoksellaan. En usko hetkeäkään tuohon, että voitaisiin yleistää jonkun ryhmän halu alkaa nauttimaan sosiaalihuollon antamaa turvaa. Kertakaikkiaan järjetön ajatus. Ajatus sotii yleistä ihmisyyttä vastaan. Tietysti, jos on tarkoitus kyseenalaistaa ihmisyys joidenkin ryhmien kohdalla, sitten.
Jos katsotaan muslimipopulaatiota Suomessa, luulen, että yrittäjyysprosentti on korkeampi kuin kantaväestön kohdalla. Saatan toki olla vääärässä.
Sitten on esimerkiksi juurikin ne somalit. Onhan se selvää, että menestymisen edellytyksiä ei ole samalla tavoin. Siksipä sitä kutsutaankin humanitääriseksi maahanmuutoksi. Toinen vaihtoehto olisi luopua humanitäärisyydestä. Haluaisitko niin tehtävän?
"Toinen vaihtoehto olisi luopua humanitäärisyydestä."
Kyllä voi olla humanitaarinen tuomatta maahan ihmisiä. Siihen on moniakin keinoja, joista kaikki ovat tätä maahantuontihommaa vaikuttavampia että halvempia.
Kyllä Mikko, näinkin. Puutuinkin nyt oikeastaan ja ainoastaan siihen, että on melko outoa syyllistää muslimeja lähtökohtaisesti loisiksi.
Kun seuraa sinun puusilmäistä toimintaasi täällä niin jonkin aikaa uskon kohdallasi noin tapahtuneen.Mutta ihminen oppii hautaan saakka ,jollei muuten niin kantapään ja otsaläven kautta.
Olipas typerä kirjoitus. Kokonaisuudessaan.
Sorry, muuta ei vaan tullut mieleen tästä. Vaan eipä täällä taas muut komppailekaan tätä kirjoitusta kuin islam-kriitikot.
xD
Islam on tullut jo Eurooppaan ja täällä se myös pysyy ja kasvaa, halusivat islam-kriitikot sitä tai eivät.
Eipä ollut typerä kirjoitus vaan täyttä asiaa. Jotkut eivät vain halua nähdä totuutta. Islamilla ei ole Suomessa mitään tekemistä.
Olipas typerä kirjoitus. Kokonaisuudessaan.
Sorry, muuta ei vaan tullut mieleen tästä. Vaan eipä täällä taas muut komppailekaan tätä kirjoitusta kuin islam-kriitikot.
xD
Islam on tullut jo Eurooppaan ja täällä se myös pysyy ja kasvaa, halusivat islam-kriitikot sitä tai eivät.
"Islam on tullut jo Eurooppaan ja täällä se myös pysyy ja kasvaa, halusivat islam-kriitikot sitä tai eivät."
Islam on pari kertaa aiemminkin yrittänyt tulla Eurooppaan, eikä se tälläkään kerralla tule onnistumaan.
Valistus voittaa kivikautisen kuolemankultin.
Islam ei ole täällä mutta islaminuskoisia on. Kaiken ymmärtäminen ja "suvaitseminen" on nopea tie paheneviin ongelmiin. Ikäväkyllä eurooppalaiset "maailmanhalaajat" ei halua edes keskustella ongelmista, joita seuraa väkisinkin siirtolaisista jotka eivät edes yritä sopeutua länsimaiseen yhteiskuntaan, puhumattakaan siitä että kannattaisivat sen arvoja. Huoh...
Islam ei ole täällä mutta islaminuskoisia on. Kaiken ymmärtäminen ja "suvaitseminen" on nopea tie paheneviin ongelmiin. Ikäväkyllä eurooppalaiset "maailmanhalaajat" ei halua edes keskustella ongelmista, joita seuraa väkisinkin siirtolaisista jotka eivät edes yritä sopeutua länsimaiseen yhteiskuntaan, puhumattakaan siitä että kannattaisivat sen arvoja. Huoh...
Salliessamme muslimien maahanmuuton, emme ole ottaneet huomioon, että muslimien takapajuinen kulttuuriperinne tulee mukana. Heidän kunniakäsityksensä ja viholliskuvansa siirtyvät sellaisenaan uuteen ympäristöön. Hollantilainen poliitikko Frits Bolkestein on esimerkiksi kehottanut juutalaisia muuttamaan Hollannista pois, koska virkavalta ei voi enää suojella heitä muslimien hyökkäyksiltä. Kasvava muslimien rinnakkaisyhteiskunta aiheuttaa ongelmia yhä useammassa länsimaassa. Puolueet Suomessa niinkuin monessa muussakin maassa eivät uskalla tarttua tähän ongelmaan, asiasta ei uskalleta keskustella, vihapuheista joutuu kantaväestö vastaamaan, mutta muslimien vihanpito sivuutetaan kuin sitä ei olisi.
Naisten asema heikkenee heikkenemistään. Esimerkiksi Tanskassa perheiltään paossa olevia maahanmuuttajanaisia ja -tyttöjä pakenee turvakoteihin vuosi vuodelta yhä enemmän. Maahanmuuttajakotien väkivalta naisia kohtaan on selvästi suurempaa kuin etniseltä taustaltaan tanskalaisperheissä.
Islam toimii sananvapautta vastaan. On hyvin totalitaristinen. Islam pyrkii säätelemään myös muiden kuin muslimien elämää. Pakkoideologiana sen moraali on kyseenalainen. Tanskassa on tahoja, jotka pyrkivät kieltämään islamin, koska se on ristiriidassa Tanskan perustuslain kanssa.
http://eticha.dk/news/?page_id=216
Islamin tänne ujuttaminen on suuri vaara, kansalaiset ei oikein tunnu tajuavan sitä pimeyttä joka laskeutuisi sen myötä. Meidän vihereliittimme jauhaa jatkuvaa valhetta, niin totuus hämärtyy.
Tuli mieleen että kaikessa maailman touhussa on pohjimmiltaan aina jotain logiikkaa, jos ei muuten sitä on vähintään yksilön kannalta. Kansat liikkuvat, aatteet leviävät, kaikkeen on mahdollista ja jossain määrin myös viisasta sopeutua.Blogistin asenne heijastaa vaikeutta hyväksyä maailmassa tapahtuvia muutoksia.
Ihminen ei ole vain sopeutuva vaan myös ympäristöään muokkaava ja manipuloiva olento. Meillä ei siis ole velvollisuutta vain sopeutua. Meillä on oikeus vaikuttaa todellisuuteen. Jos emme pidä Islamista, sitä on syytä vastustaa.
Onko euroopan taantuminen islamin myötä toivottava kehityssuunta ja johon pitäisi vaan hiljaisesti hyväksyen alistua? Totalitarismia ja ääriuskonnollisuutta demokratian ja sanavapauden sijaan?
Ei Eurooppa taannu islamin myötä vaan jos sen katsotaan taantuneen se on taantunut jo pitkän aikaa sitten esim. kantaväestön ikärakenteen ja Kiinan teollisen ylivoiman seurauksena. Turha siinä on keskivertoeurooppalaisen islamia syyttää jos naama on peilistä katsottaessa ryppyinen:)
Sitäpaitsi Suomessakin on monensuuntaista dynamiikkaa: just tuli uutisissa kuinka somalit lähettävät Somaliaan jääneille sukulaisilleen (kyllä, heitäkin vielä on vaikka persut ja puutoslaiset koettaa esittää että "ne" kaikki on jo tulleet Suomeen ja Somalian "maa on autio ja tyhjä":)rahaa. Tämäkin mielestäni positiivinen asia voidaan tietysti vääntää negatiiviseksi. Ehkäpä rahanlähetyksellä on vain tarkoitus rahoittaa väkivaltaista islamin ideologiaa..
Maailmassa tosiaan tapahtuu muutosta. Osa muutoksesta on rauhanomaista, osa ei. Kuitenkin, ihmisellä on itsellään historiallisesti ollut kovin vähän sanottavaa muutoksen seurauksiin.
Jos blogisti puhuisi vaikkapa sotaa vastaan, varoittelisi uuden hirmuvaltiaan tulosta, tai maailmanlopusta, asettelisitko sanasi samalla tavalla? Jos et, miten vastaisit omaan kommenttiisi: Asenteesi heijastaisi vaikeutta hyväksyä maailmassa tapahtuvia muutoksia.
Ohjaileminen ei vielä ole hallintaa ja "järjestäytynyt maailma" subjektiivinen käsite. Toimet yllä kuvatun kehityksen suunnanmuutokseen eivät ole seurauksiltaan täysin tiedossa. Kuka tahansa, joka väittää tuntevansa seuraukset, on joko äärimmäisen nerokas, tai äärimmäisen omahyväinen. Jälkimmäiseen joukkoon kuuluvien ihmisten ahdistusta on aina ilo seurata. Historiankertomusten vahvin pysyvä viesti on, ettei muutosta voi hallita ja kaikkein vaikuttavimmat seuraukset tulevat, kun illuusio hallinnasta on vahvimmillaan.
Mitä on eheys? Mistä asioista se on riippuvainen? Onko nykytilanne eheä?
Jotenkin näyttäisi siltä, että kun kaikki on järjestyksessä, alkaa yhtäkkiä paikalle ilmaantua ihmisiä rikkomaan sitä - enkä puhu maahanmuuttajista, vaan yleisesti siitä puolesta ihmisluontoa, joka passivoituu kun kaikki on liian hyvin ja alkaa hajottaa kämppäänsä virikkeettömyyttään, tai sitten keksiä jotain vastaavia ei mitään kehittäviä sijaistoimintoja.
Suhdetta on vaikea kuvailla. Suunta vaikuttaisi aina olevan poispäin. Maahanmuuttajat näyttelevät tärkeää roolia ilman muuta. Jos lainaamasi teksti pitää paikkansa, siinä tulevaisuuden maailmassa, jossa tekstin kuvaama ongelma on korjattu, ei moista ongelmaa koskaan pääsisi syntymäänkään.
Arvopohja, jossa (tässä tapauksessa) islamilainen maahanmuutto on ongelma, on arvopohja, joka itse mahdollisti sen. Tärkein kysymys on, voidaanko luopua arvopohjasta kokonaisuudessaan? Kaikkea ei voi saada. Siihen taas jatkokysymys on, onko muutos tavoiteltava asia? Lorenilla on siinä mielessä ihan hyvä pointti tuossa: "Se on taantunut jo.". Vaikkakaan kukaan ei vakuuttavasti ole vielä selittänyt, miksi kantaväestön ikärakenteen seurauksia pitäisi "korjata", varsinkin kun mitään "korjattavaa" ei toistaiseksi ole ilmennyt; Senkinhän voi aivan hyvin kuitata sanomalla: "Se on sitä muutosta, sitä tapahtuu.".
Lainaamasi kirjoitus on tietysti täynnä tyypillistä kivan neutraalia objektiivisuuteen pyrkivää tarkastelua. Se esittää että on olemassa ongelma, ja pohtii miksi kyseessä on ongelma, mutta heittää pallon suoraan eteenpäin, eikä tyypilliseen länsimaiseen kieltämisen kulttuuriin kuuluen kukaan ole ottamassa koppia.
Jos Islam on ongelma, kuinka ratkaiset ongelman?
Tuohon voi tietysti vastata myöskin vastaavalla viileän objektiivisella pohdinnalla, kuvata ongelmia ja perustella miksi ne ovat ongelmia ja sysätä ratkaisua jollekin muulle. Ratkaisu palautuu aina tekojen tasolle, ja heijastuu arvoihin. Muuttaa niitä.
Asennevikaiset kaatoivat kansallissosialismi ja kommunismi, toivotaan jälkipolvelle riittävästi asennevammaisia islamin kaatamiseen.
Pitäisikö siis mielestäsi vapaan, itsenäisen, länsimaisen naisen sopeutua islamiin?
Jos islamistit haluavat tappaa minut, niin pitäisikö vain tyytyä, että heillä on oikeus tappaa minut, koska koraani sanoo niin. Saankohan syytteet, kun en kirjoittanut koraania isolla?
Suomessa naiset ovat kauan olleet tasa-arvoisia miesten kanssa ja vapaita menemään ja tulemaan kuten haluavat. Tahdotko todella, että islam tuhoaa tämän kaiken kun saa lisää valtaa? Eikö olisi syytä estää islamin leviäminen Suomessa kun se on vielä mahdollista. Kaikkeen roskaan ei ole pakko sopeutua. Tämä on meidän maamme ja me määräämme säännöt.
Kantasuomalaisten muinainen uskonto joutui tuhotuksi kristittyjen
paineessa, niinmyös islam jyrää heikentyneen Euroopan.
Islamilta voidaan pelastua, jos sisäisesti terveet ottavat komennon.
Rkp ja Vihreät ikuiseen oppositioon !
Oliko se Ranskan vallankumous josta lähti ajatus, että tavallinenkin ihminen voi lukea, ajatella omilla aivoillaan, eikä kaikkea ylhäät päin tulevaa informaatiota pidä niellä faktana. Islam on oppi josta ylhäältä päin sanellaan kaikki säännöt ja ohjeet, tavallisen taatelintallaajan ei ole soveliasta epäillä mitään, se on syntiä.
Tälläistä takapajuista oppiako tänne halutaan?
Niin tein tänään hyvää taatelikakkua että..Kiitos vaan noille taatelintallaajille:)
Kuka kieltää sinua muuttamasta sinne taatelintallaajien maille lopullisesti? Siellä pitää elää misssä ihanteet.
Algeriasta saa maailman parhaat taatelit. Tunisiastakin aika hyviä. Mutta mieluummin tuodaan taateleita kuin niiden tallaajia, joilla ei täällä ole hyödyllistä tallattavaa.
Taatelit eivät ole tarkoitettu pohjoismaiden asukkaiden ravinnoksi, sillä muutenhan ne kasvaisi maassamme. Suomalaisille sopii paremmin puolukka, jonka Jumala (=luonnollinen täyttymys) on meille antanut ravinnoksemme.
Jos joku valehteleva imaami väittää esim., että sianliha on saastunutta ja myrkyttää syöjäänsä, niin voiko tätä kukaan tervejärkinen uskoa?
"Jos joku valehteleva imaami väittää esim., että sianliha on saastunutta ja myrkyttää syöjäänsä, niin voiko tätä kukaan tervejärkinen uskoa?"
Ei toi oo niin kaukaa haettu ajatus ollenkaan, kaikkea paskaahan niille sioille syötetään, (vrt. hullun lehmän tauti).
Onhan meilläkin vihreä sanalasku: Olet, mitä syöt. Mikon kuvasta se näkyy kovin selvästi.
Hullun lehmäntauti esiintyi naudoissa joita imaamit siunaavat.
Viisaat Härmäläiset syö sian.
On niillä kummalliset tavat; sikaa ei voi syödä, mutta lampaita voi panna.
Aiemmin mainitsit yhdessä kommentissa, että paheksut nimenomaan yksilöitä ja et arvostele uskontoa. Nyt olet arvostelemassa isalmia. Koita jo päättää, kumpaa vihaat enemmän? Näitä vihairjoituksia ja pelon lietsontaa ei vielä ole muutos, homma ja persut kyenneet riittävästi tekemään. Kannat hienosti oman kortesi tuohon vihanlietsonta ja sonnankylvykekoon.
Tällä pelottelulla ei ole todellista pohjaa.
Vertaillaanpa kuinka paljon Euroopassa tehdään terrori- ja väkivallantekoja ?
Ja kuinka usein islamistit niihin syyllistyvät ?
Ei väkivalta ole ideologiaan sidoksissa.
Meillä suomalaisilla ei ole mitään pelkäämistä.
Siinäpä taas oikein rakentavaa kommentointia. Kertoisiko arvoisa vieras meille oman mielipiteensä islamista? Islam on kammottava ideologia. Sinunko mielestäsi ei?
Kuka hyötyy vihanlietsonnasta ja pelottelusta? Etenkin, kun sitä tehdään autuaan tietämättömänä itse aiheesta, luetaan tietoja roskasaiteilta (kuten se aikapommi). En näe muita hyötyjiä, kuin vihanlietsonnalla ratsastava poliitikko, joka kerää yksinkertaisten ja höynäytettyjen ääniä.
Kyllä vihaa lietsovat ihan toiset tahot. Nimenomaisesti nämä muhammettilaiset. Mitä ihmeellistä siinä on, että ainakaan minä en halua olla missään tekemisissä ihmisten kanssa, jotka pitävät tappajaa ja lapsenraiskaajaa esikuvanaan. Sairasta, kertakaikkisen sairasta porukkaa.
Kertokaa nyt vihdoinkin, mikä teitä "kammoksuttaa" ?
Ajatus "puhtaasta" kansakunnasta on paitsi vaarallinen myös heselmätön ja epähistoriallinen. Ihminen on aina liikkunut. Kohtaamiset ja kaupankäynti ovat vieneet sivilisaatiota eteenpäin. Johtuvatko pelko ja viha siitä, että meitä on nyt seitsemän miljardia, ja hyvinkin erilaiset kulttuurit elävät globaalissa kylässä lähempänä toisiaan kuin ennen ?
Rinnakkainelo vaatii usein työtä ja joustamista - kaikilta osapuolilta. Eristäytyminen heimoyhteisöihin ei kuienkaan ratkaise mitään. Ihmiskunta onjo siinä pisteessä, että pärjäämme yhdessä tai uppoamme yhsessä.
Juurihan minä tuossa kirjoitin, että en halua olla missään tekemisissä ihmisten kanssa, jotka pitävät esikuvanaan tappajaa ja lapsenraiskaajaa. Jos sinua ei tuollainen piirre ihmisessä haittaa, niin se on sinun asiasi. Minun järkeeni ei vain mahdu noin sairas idea.
"Mannerheim ja Muhammed vastakkain, kumpi on terveempi esikuva ja miksi?"
Miten jaksatkin kirjoittaa näin väsynyttä läppää? Sinulla ei ole ilmeisesti mitään käsitystä islamista. Tiedätkö mikä on sunna?
Ja vastauksena kysymykseesi, kuka tahansa olisi terveempi esikuva kuin Muhammad ryöstelyineen, tappamisineen ja lapsenraiskaamisineen.
Tällä pelottelulla ei ole todellisuuspohjaa.
Katsokaapa kuinka paljon Euroopassa tehdään terrori- ja väkivallantekoja ?
Ja sitten kuinka usein, (harvoin) islamistit niihin syyllistyvät ?
Ei väkivalta ole ideologiaan sidottu.
Meillä ei ole mitään pelkäämistä.
Islamilaisen terrorin nimissä surmattujen ihmisten määrä on ainakin 250 miljoonaa. Viimeisimmän islamistiaallon uhrit ovat lähinnä muslimeja. Lue täältä lisää http://mmakinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/55109-pannaanpas-islamilainen-t...
Islamfobialla ratsastaminen on halpaa populismia olemattomalla asialla. Moniarvoinen suomalainen yhteiskunta kestää muutamankymmenen tuhannen hengen muslimiväestön, sillä onhan tällä niemellä eläneet suomalaiset, ruotsalaiset, saamelaiset, romanit ja venäläisetkin satoja vuosia sulassa sovussa.
"Islamfobia", tai "islamofobia" sanan käyttö on ala-arvoisinta mitä tiedän.
"Islamfobia", tai "islamofobia" sanan käyttö on ala-arvoisinta mitä tiedän.
Kyllä homofobia on ala-arvoisempi.
"Islamfobia", tai "islamofobia" sanan käyttö on ala-arvoisinta mitä tiedän.
"Kyllä homofobia on ala-arvoisempi."
Islamilla on todella mielenkiintoinen ja suoraviivainen tapa suhtautua homoihin. Kyse ei taida kuitenkaan olla "homofobiasta".
http://ranneliike.net/teema/iranissa_hirtetty_4_000_homoa?cid=1&aid=4023
Tilanne rakkaassa länsinaapurissamme Ruotsissa:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Puolet+Ruotsin+homoista+ja+lesboista...
Ja sokerina kupin kupin pohjalle islamilaisten maiden käsitys homojen rankaisusta:
http://thenewcivilrightsmovement.com/un-general-assembly-votes-to-allow-...
Ehdotan sitten kiintiötä, Suomessa sallitaan korkeintaan 5000 muslimia sillä ehdolla, että turpa pysyy rullalla.
Muutos 2011 saa ääneni, sen takia että en ole varma Persujen kannasta EU:hun. Kantani on siis ehdottoman kielteinen.
Elina Moustgaard
Kiitos hyvästä kirjoituksesta!
Kaikki oli asiaa.
Ongelmana ei todellakaan ole maahanmuutto sinällään, vaikka senkin on syytä pysyä kohtuudessa, vaan ennen kaikkea islam, joka on täysin yhteensovittamaton lännen arvojen kanssa, oli sitten kyse kristillisistä arvoista tai humanistisateistisista arvoista. Molemmat ovat jyrkästi islamin näkemyksiä vastaan. Eli tässä asiassa kristitty, sekulaari uskonnoton ja ateisti suomalainen voivat olla samassa rintamassa.
Suomessa ei ole juutalaisia, joten juutalais-kristillisyys ei koske Suomea.
Suomessa voi siten hyvin olla muslimi-kristillisyys.
Toki Suomessa juutalaisia on,-ollut jo toistasataa vuotta.Yli tuhat tälläkin hetkellä.
Kristinuskoa ja juutalaisuutta sen sijaan ei pitäisi sekoittaa toisiinsa,ne ovat kaksi täysin erillistä uskontokuntaa.
BK
Marxilaisen kommunismin ja riistokapitalismin epäpyhä alianssi vihreällä värillä maustettuna yrittävät näillä toimillaan saada lisää väkeä tekemään työtä orjapalkalla, jotta puolueherrat virkamiehineen ja rahaherrat hännystelijöineen voisivat nauttia mahdollisimman pitkään mahdollisimman korkeasta elintasosta. Kiinan marksilainen orjatyövaltio tuottaa halpaa roskaa vapaille markkinoille lapsityövoiman avulla ja länsimainen ihminen ostaa sitä onnesta kiljuen unohtaen samalla sen, että sahaa omaa oksaansa.
Marxilaiset unelmoivat saavansa tänne tuodusta siirtolaisita lisää äänestäjiä ja yhteiskunnallista sekasortoa, jolloin marxilainen eliitti vihdoin pääsisi luomaan oman kurin ja järjestyksen unelmayhteiskunnan. Islam on tähän tarkoitukseen kelpo apulainen, koska se sisältää elementin joka jäi puuttumaan kommunismista. Tämä kaivattu elementti on tietenkin paratiisi vakuutus, joka takaa kuoleman jälkeisen elämän nyt myös kommunisteille. Marxilaiseliitille se antaa entistä tehokkaamman keinon kontrolloida kansalaisia ja on siten jokaisen valtaa himoavan psykopaatin märkä uni.
En osaa sanoa kuinka hyvin islam alistuu kommunismin aatteen alle vai joutuuko kommunismi alistumaan islamin alle. No pääasia on kuitenkin se, että noudatetaan jonkun pyhän kirjan oppeja tarkasti ja väärinajattelijat poistetaan tehokkaasti loppukäsittely-yksiköihin häiritsemästä valtaapitävän eliitin juhlia.
Olipas taas fantastinen tuskan paraus. Ihan totta, Käteinen kulkee Maon pieni punainen kirja taskussa ja siteeraa sitä tämäntämän..ei vaineskaan!
Missä rinnakkaistodellisuudessa kirjoittaja elää?
Islam suhtautuu ateisteihin ihan yhtä ratkiriemukkaalla tavalla kuin homoihin.
Suvaitaanko Saudi-Arabiassa kristittyjä?
Minkälaisen tuomion Saudi-Arabiassa saa varas, joka varastaa
basaarista pari hedelmää?
Kyselee epätietoinen.
Turkmenistanissa on islam stalinistisella maan tavalla laitettu ruotuun perustamalla islamia vastaava ylempiarvoinen kirjanoppinut totalitäärinen uskonnollinen järjestelmä, jossa ei kansalaisilla ole mitään muita vapauksia kuin palvoa ensisijaisesti pyhän Ruhnama-kirjan oppien mukaan johtajaansa ja toisinajattelijat vangitaan ja tapetaan. Vastaavaan stalinistiseen toisinajattelijoiden vainoamiseen ollaan ajautumassa länsimaissa, koska ylintä maailmanvaltaa ei tietystikkään haluta luovuttaa sitä janoaville islamisteille, jotka protestoivat ja terrorisoivat saavuttaakseen vallan. Kyseessä oleva valtataistelu ajaa vallanpitäjämme epätoivoisiin vastareaktioihin (WTC) ja kansalaisoikeuksien halveksuntaan, koska valistuksen hengessä individualismilla hemmotelluilta länsimaalaisilta ihmisiltä puuttuu kollektiivinen ymmärrys siitä, millaisen psyykkisen hätätilan voi aiheuttaa esi-keskiaikainen valistusoppeja vieroksuva uskonnon valtavirtaus, kun se yhdistetään totalitääriseen valtiopolitiikkaan, josta länsimaissa oltiin juuri vapautumassa individualismilla eli yksilön oikeuksia kunnioittavalla yhteiskuntajärjestelmällä. Totta kai islamissakin on omat valistuneemmat lahkot, kuten Sufit mutta ne jäävät auttamattomasti suurien massojen varjoon.
Takapakkia ollaan siis toistensa kanssa huonosti yhteensopivien ihmisten hallitsemattolla muuttoliikkeellä ottamassa ihmiskunnan sivistyksen suhteen. Sivistys ilmenee valistuksen individualistisessa elämän arvostamisessa ylitse kollektiivisen joukkopsykoosin ja hurmoshengen, jota suuret uskonnolliset joukkoliikkeet ovat edesauttaneet ja jolla ne ovat pilanneet mahdollisen edistyksellisen yhteiskuntakehityksen kussakin valloittamassaan maaassaan saattaen sen totalitäriseen upottavaan suohon/juoksuhiekkaan.
Turkmenistanissa on islam stalinistisella maan tavalla laitettu ruotuun perustamalla islamia vastaava ylempiarvoinen kirjanoppinut totalitäärinen uskonnollinen järjestelmä, jossa ei kansalaisilla ole mitään muita vapauksia kuin palvoa ensisijaisesti pyhän Ruhnama-kirjan oppien mukaan johtajaansa ja toisinajattelijat vangitaan ja tapetaan. Vastaavaan stalinistiseen toisinajattelijoiden vainoamiseen ollaan ajautumassa länsimaissa, koska ylintä maailmanvaltaa ei tietystikkään haluta luovuttaa sitä janoaville islamisteille, jotka protestoivat ja terrorisoivat saavuttaakseen vallan. Kyseessä oleva valtataistelu ajaa vallanpitäjämme epätoivoisiin vastareaktioihin (WTC) ja kansalaisoikeuksien halveksuntaan, koska valistuksen hengessä individualismilla hemmotelluilta länsimaalaisilta ihmisiltä puuttuu kollektiivinen ymmärrys siitä, millaisen psyykkisen hätätilan voi aiheuttaa esi-keskiaikainen valistusoppeja vieroksuva uskonnon valtavirtaus, kun se yhdistetään totalitääriseen valtiopolitiikkaan, josta länsimaissa oltiin juuri vapautumassa individualismilla eli yksilön oikeuksia kunnioittavalla yhteiskuntajärjestelmällä. Totta kai islamissakin on omat valistuneemmat lahkot, kuten Sufit mutta ne jäävät auttamattomasti suurien massojen varjoon.
Takapakkia ollaan siis toistensa kanssa huonosti yhteensopivien ihmisten hallitsemattolla muuttoliikkeellä ottamassa ihmiskunnan sivistyksen suhteen. Sivistys ilmenee valistuksen individualistisessa elämän arvostamisessa ylitse kollektiivisen joukkopsykoosin ja hurmoshengen, jota suuret uskonnolliset joukkoliikkeet ovat edesauttaneet ja jolla ne ovat pilanneet mahdollisen edistyksellisen yhteiskuntakehityksen kussakin valloittamassaan maaassaan saattaen sen totalitäriseen upottavaan suohon/juoksuhiekkaan.
Mutta myös Saksassa, herra Presidentti, kuulee muslimien ääniä, jotka tarkastelevat hyvinkin skeptisesti tulevaisuuden näkymiä islamilaiseen diskurssiin juutalais-kristillisessä sivilisaatiossa. Esimerkiksi iranilaistaustainen teologi Hamideh Mohagheghi on varoittanut: ”Islamin sisäiset sivistykselliset tendenssit vaativat 20-30 vuotta jotta islam voisi eurooppalaistua, eikä silloinkaan ole mitään takeita, etteivät nuo tendenssit kärsisi perikatoa ja joutuisi perinteisen islamin nielemiksi”.
Juuri tuossa on asian ydin. Länsimaiden pitäisi tunnistaa ongelma ja tukea islamin eurooppalaistumista kaikin keinoin. Islamin opetusta ei pitäisi jättää saudiarabialaisten rahoittajien armoille. En ole kovin sivistynyt islamin suhteen, mutta uskon että siitä löytyy paljon myös elementtejä, jotka on mahdollista sovittaa yksilökeskeiseen, naisten koulutusta arvostavaan ja toisin uskovia kunnioittavaan kulttuuriin. Olihan Benazir Bhuttokin länsimaisen koulutuksen saanut musliminainen, joka ihaili demokratiaa.
Saudi-Arabia laittaa 30% tuloistaan islamin levittämiseen.
Yritä siinä sitten 20 teologin kanssa rakentaa vuoropuhelua.
Kyse on siis kymmenien miljardien eurojen vuosittaisesta aivopesusta ja
valtamedioiden manipuloinnista. Saudi-Arabia se osaa.
Tuosta ei koskaan kirjoiteta missään valtamedian lehdessä yhtään mitään.
Yllätys, kah, yllätys.
Open Doors -niminen järjestö listaa joka vuosi maat sen mukaan, miten huonosti kristittyjen uskonnonvapaus niissä toteutuu ja miten paljon niissä esiintyy kristittyjen vainoa. Vuoden 2008 luettelossa Saudi-Arabia oli toiseksi pahiten kristittyjä vainoava maa.[14]
Saudit noudattavat Sharia lakia tiukasti. Tästä on saatu tuoreimpana esimerkkinä tapaus, jossa teini ikäinen poika joutui neljäksi kuukaudeksi vankilaan sekä 120 raipaniskua koska oli suudellut tyttöä julkisella paikalla
"Pariisin slummit antavat autenttisen kuvan siitä mitä meille on odotettavissa. Nuo väkivallan ja vandalismin tyyssijat elävät Ranskan valtion rahoituksella ja vallitsevan monikulturalistisen uskonnon nimissä jopa niiden täysin ala-arvoista jengikulttuuria mielistellään yhteiskunnan huipulle saakka. Slummeissa tuhotaan ja saastutetaan kaikki eikä auttajatkaan ole turvassa mennessään alueille tehtäviään suorittamaan. Ranskan veronmaksajien rahoilla elävä slummiväestö on kehittänyt kieroutuneen ajatuksen sisällissodasta, jossa he ovat uhrin asemassa. Jopa poliisikin on valinnut sallivan asenteen, joka tietysti pönkittää slummien valtarakenteita.Nuhteettomat elämäntavat ja ehyt perhe – älymystön niin Ranskassa kuin meilläkin halveksimat poroporvarilliset tunnukset – ovat slummeissa harvinainen ilmiö. Älymystö näyttää erikoisella tavallaan tukevan pahetta ja infantiilia huoltoajattelua. "
http://www.pelontorjunta.suntuubi.com/fi/Blogi/#slummi
(Lähde: Timo Vihavainen, Länsimaiden Tuho)
Iso kysymys kuuluu, miksi Ranskan poliittinen eliitti sallii tämän?
Väitän, että kyse on tietoisesta valinnasta.
Tämmöistä kehitystä vastaan saa taistella!
Kiitos tästä! Suomalainen "älymystö" haluaa tosiaankin profiloitua hieman toisella tavalla!
Olen aina yrittänyt sanoa,että ongelma ei ole maahanmuutto,vaan islam(en tosin täällä,olen aika uusi) ,Eurooppaa ei odota multikultturalismi vaan kahtia jakautuminen islamiin ja Eurooppaan.

Kommentoi 131 kommenttia